Kuvaksi tulemisen tapahtuma

Kuva 1   Anne Koskinen, An keinem Ende der Leine, 2022, öljy pellavalle, 110x130cm. Kuva: Jussi Tiainen.

Mikä on kuva? Mikä kuva voi olla? Miten kuva syntyy? Nämä ovat urani alusta lähtien olleet keskeisiä kysymyksiä taiteellisessa työssäni. Vaikka olen alunperin maalari, nämä kysymykset ovat saaneet minut kokeilemaan maalauksen ohella erilaisia tapoja tehdä kuvia. Esimerkiksi vuoden 2001 aikana kiinnitin palan akvarellipaperia auton puskuriin aina ajaessani Helsingistä Poriin ja takaisin. Tuloksena oli teossarja, jonka teostietoihin kirjattiin: hyönteisiä, sadetta, lunta, loskaa paperilla.

Kysymys kuvasta on keskeinen myös väitöstutkimuksessani Zeitigung und Bilderzeugung: Philosophische Konzepte der Sinnstiftung für eine multimodale Werksästhetik (Helsingin yliopisto 2026). Tähän päivään mennessä tutkimus ei ole nimittäin pystynyt selittämään, mitä kuvat oikeastaan ovat. Kuvallinen merkityksen muodostuminen – tai toisin sanoen kuvan syntyminen pelkästä materiaalista – on siten edelleen kiehtova mysteeri, joka vaatii filosofista pohdintaa. 

Kun tähänastisessa kuvien tieteellisessä tutkimuksessa on vallalla ollut katsojan näkökulma valmiisiin kuviin, kuvan tekijän näkökulma on jäänyt vähälle huomiolle. Siksi käsittelen filosofisen estetiikan alaan kuuluvassa väitöstutkimuksessani kuvaksi tulemisen ajallista tapahtumaa nimenomaan tekijän näkökulmasta. 

Tutkimukseni keskeinen kysymys koskettaa toisin sanoen kuvan ajallistumisen tapahtumaa. Keskeinen argumenttini on, että tämän tapahtuman ymmärtäminen on olennaista myös valmiiden kuvien ymmärtämisen kannalta.

2 Kuvan tekemisen tapahtuma

Tutkimuksessani tarkastelen kuvan tekemistä tapahtumana, jossa kuva syntyy. Samalla on huomautettava, että tekijä on myös kuvan ensimmäinen katsoja. Kysymys kuvan tekemisen ja katsomisen suhteesta on keskeinen tutkimuksessani, mutta olen käsittelyt sitä myös taiteellisessa työskentelyssäni. Vuonna 2001 Galerie Anhavassa pitämässäni näyttelyssä esillä oli pronssiin valettuja maalauksia, joiden pinnan kiillotin peilikirkkaaksi (ks. kuva 2). Näiden teosten äärelle ei liene vaikeaa ajatella katsomista tapahtumaksi, jossa kuva syntyy.

Kuva 2   Anne Koskinen, Autoportraits, 2001, näkymä näyttelystä Galerie Anhavassa. Kuva: Jussi Tiainen.

Kuvien tekemisen tieteellisen tutkimukseen arjen ja taiteen jatkumossa kytkeytyy metodologinen haaste. Vaikka taideteokset sisältävätkin vihjeitä syntyhistoriastaan, teoksen syntymisen monimutkaista tapahtumaa on usein äärimmäisen vaikeaa rekonstruoida jälkikäteen. Kuvan tekemisen tutkimus valmiiden kuvataideteosten äärellä kohtaakin haasteen, joka muistuttaa jossain määrin klassista aarteenetsintää.

Tutkimukseni tavoitteena on kehittää erityisesti hermeneuttis-fenomenologiseen filosofiaan nojautuen käsitteistöä ja menetelmiä, jotka soveltuvat kuvaksi tulemisen tapahtuman analysoimiseen arjen ja taiteen jatkumossa. Tässä jatkumossa myös kuvataiteilijat tekevät kuviaan ja taideteoksiaan. Toisin kuin valmiiden kuvien tutkimus hahmottelemani kuvien tekemisen multimodaalinen estetiikka käsittelee kuvia, joita ei vielä ole olemassa tai jotka ovat vasta syntymässä. Tutkimukseni painopiste on siis keskeneräisissä ja toistaiseksi tekemättömissä kuvissa.

Kuvan tekijän näkökulmasta keskeiseksi haasteeksi muodostuu selvittää ja päättää, mitä on tehtävä (seuraavaksi). Tällöin on pohdittava myös sitä, mikä on toivottavaa. Täten kuvien tekemiseen liittyy väistämättä eettisiä kysymyksiä, joiden läpinäkyvään käsittelyyn on tärkeää kiinnittää huomiota. Kuvien tekemisen estetiikan kontekstissa tämä tarkoittaa sitä, että kuvien tekemisen tavat vaativat filosofista pohdintaa muun muassa suhteessa uusiin kuvien generoimisen teknologioihin. Samaan aikaan aistimellisten kuvien tekemisen tapojen kuten maalauksen äärellä avautuu tilaisuus tarkastella kysymystä autenttisista ihmisen olemisen mahdollisuuksista. Toisin sanoen metafyysiset kysymyksenasettelut maailmassa olemisen tavoista ja konkreettiset analyysit teosten tekemisen tavoista kytkeytyvät erottamattomasti toisiinsa.

Kuva 3   Anne Koskinen, Reflection #4, 2009 –2010, öljy pohjustetulle valokuvapaperille ja valokuva, 30,5x43cm. Kuva: Jussi Tiainen.

3 Tuttuuden horisontin tuolla puolen

Tutkimukseni aihe on juuri nyt hyvin ajankohtainen, kun kuvien tekemisen mahdollisuudet monipuolistuvat teknologian kehittyessä ja kysymys kuvien tekemisestä autenttisena inhimillisenä toimintana aktualisoituu. Kuvallisen merkityksen muodostumisen tieteellisen tutkimuksen tarvetta korostaa se, että kuvien tekeminen on yhä enemmän jokaisen arkipäivää. Sitä pidetään välttämättömänä ja suorastaan elintärkeänä taitona niin ammatillisessa kuin henkilökohtaisessakin elämässä.

Oli kyse sitten työhakemuksesta, sosiaalisen median päivityksestä tai seuranhakuilmoituksesta, on osattava tehdä kuvia ja asettaa ne kommunikatiiviseen – useimmiten kielelliseen – kontekstiin. Kuvan tekemisen vaatimuksen korostuminen kommunikaation ydinosaamisalueena kielen rinnalla näkyy siten, että visuaalisen lukutaidon ja kuvakompetenssin ohella tutkimuksessa ehdotetaan käytettäväksi termejä kuten visuaalinen kompetenssi,multimodaalinen kompetenssi ja mediakompetenssi.

Kuvien tekemisen tutkimuksen näkökulmasta kysymykseksi nousee seuraavaksi tehtävä. Tuttuuden horisontin sisällä tulevan ennakoiminen on mitä ilmeisimmin helpompaa kuin sen ulkopuolella. Kuvataide ei kuitenkaan käsittele pelkästään tuttuuden piiriä, vaan on kiinnostunut nimenomaan myös siitä, millaisia kuvia ja miten niitä on mahdollista tehdä tuttuuden horisontin ulkopuolella. Tästä syystä kuvataide on tutkimuksen näkökulmasta tärkeä kuvan ja sen tekemisen rajoja luotaava kokeilukenttä.

Kun pelkkä materiaali muuttuu kuvan tekemisen tapahtumassa merkitykselliseksi kuvaksi, herää kysymys myös kuvan tekijän transformaatiosta. Samalla on kuvan tekijän subjektiin liittyen kysyttävä, mikä on toivottavaa. Kun oleminen käsitetään kanssaolemiseksi niin elävien kuin ei-elävienkin olioiden kanssa, kehkeytyy kuvan tekemisestä laaja-alainen eettinen kysymys kaikenlaisen olevan arvostamisesta.

Kuva 4   Anne Koskinen, Toinen poika (Albert Edelfelt, Leikkiviä poikia, 1884), 2010, öljy pohjustetulle postikortille, 12×17,3cm. Kuva: Jussi Tiainen.

4 Multimodaalisuus ja kieli

Multimodaalisuudella tarkoitetaan vähintään kahden eri modaliteetin kuten kuvan ja kielen liittoa. Siten kuvataiteen teokset, joilla on teosnimi, ovat multimodaalisia kuvasta ja kielestä koostuvia kokonaisuuksia. Esimerkiksi näyttelyssäni Am anderen Ende der Leine Galerie Anhavassa vuonna 2022 teosteni nimet olivat saksaksi (ks. kuvat 1, 5, 8 ja 9). Niiden suomentaminen on haasteellista, joidenkin jopa mahdotonta

Kuva 5   Anne Koskinen, An keinen Nagel gehängt, 2022, öljy pellavalle, 54x46cm. Kuva: Jussi Tiainen.

Kielentutkimuksen näkökulmasta ei ole samantekevää, mitä kieltä esimerkiksi suomalainen kuvataiteilija käyttää tehdessään ja/tai nimetessään teoksen pitäessään näyttelyn Helsingissä. Kuvataiteen teoksia ja niiden tekemistä tutkittaessa on siis tarkasteltava myös kieltä, esimerkiksi kielitieteellisen multimodaalisuustutkimuksen viitekehyksessä kuten omassa tutkimuksessani. 

Toisaalta myös kuvien ja kuvataiteen tutkimus on multimodaalista. Kuvista tehtävä tutkimus tehdään käyttäen kieltä – usein useaakin kieltä. Varsinkin pienillä kielialueilla suoritettava tutkimus on usein monikielistä ja/tai transkielistä. Tämä tarkoittaa sitä, että eri kielet sekoittuvat. Toisaalta vähemmän tunnettujen kielialueiden merkittäväkin tutkimus saattaa jäädä pimentoon. Näin on Suomessa käynyt saksankieliselle kuvatieteelle (Bildwissenschaft).

Kuvan syntymisen tapahtumaan keskittyvä väitöstutkimukseni tarjoaa katsauksen saksankieliseen kuvatieteeseen ja taidelähtöiseen filosofiaan. Nämä tutkimushaarat ovat Suomessa pitkälti tuntemattomia. Tutkimukseni on siten ajankohtainen lisä angloamerikkalaiseen kuvatutkimukseen (Image Studies). Tarkastellessaan kuvan syntymisen tapahtumaa saksan kielen kautta tekijän näkökulmasta arjen ja taiteen jatkumossa tutkimukseni tarjoaa myös kansainvälisesti tuoreen näkökulman. 

5 Kuvien tekemisen multimodaaliset menetelmät

Samalla kun väitöskirjani käsittelee filosofialle ominaista ajattelun ja kielen välistä yhteyttä, tutkimustulokset avaavat näkymiä filosofisesti perusteltuihin analyyseihin erilaisista kuvien tekemisen tavoista, mukaan lukien ne, jotka ovat alusta alkaen multimodaalisia. Yksi esimerkki tästä on tekoälyn generoimat kuvat, jotka perustuvat kielellisiin ohjeisiin (englanniksi prompts).

Tekoäly on aivan viime aikoina muuttanut kuvien tekemisen käytäntöjä arjen ja taiteen jatkumossa. Tekstistä kuvaksi -generoinnissa (text-to-image generation) kuva syntyy vuorovaikutuksessa tekoälyn kanssa kuvan tekijän kirjoittaessa kielellisiä ohjeita, joita hän tarvittaessa tarkentaa. Koska kuvan luominen perustuu kielelliseen ohjeistukseen, kuvien generointi tekoälyllä on multimodaalista. 

Kuva 6   Anne Koskinen, Veistoksia, 1998, koivu. Näyttelynäkymä Galerie Artekista. Kuva: Jussi Tiainen.

Kun kuvataiteissakin käytetään uusia tekoälyteknologioita, nousee esille kysymys tarvittavista kielellisistä ja multimodaalisista taidoista. Teknologian kehittyessä multimodaaliset kuvatuotannon mahdollisuudet monipuolistuvat jatkuvasti. Voidaan siis olettaa, että taiteellisen työn multimodaalinen tutkimus tulee yhä tärkeämmäksi. Samanaikaisesti herää kysymys siitä, mikä on merkityksellistä nimenomaan ihmisten tavassa tehdä kuvia eri aistikanavien kautta. Tässä yhteydessä voi pohtia esimerkiksi maalauksen ja maalaamisen haptisuutta (ks. kuvat 6 ja 7 toisten taiteilijoiden maalauksista tekemistäni veistoksista).

Kuva 7   Anne Koskinen, Veistos (Michael Buthe), 1998, koivu, 41,5×25,5×3,5cm. Kuva: Jussi Tiainen.

6 Kuvatutkimuksen ja taidefilosofian kielet

Tutkimuksestani käy ilmi, että kielten erityispiirteet vaikuttavat käsitteiden määrittelyyn kuvatutkimuksessa ja taidefilosofiassa. Tämä johtaa perustavanlaatuisiin eroihin esim. saksan- ja englanninkielisessä kysymyksenasettelussa. Vaikka moniarvoisuutta pyritään useilla tutkimuksen aloilla edistämään, silti angloamerikkalaisen kulttuurin hegemoniaa vähätellään usein kuvaamalla englannin kieltä puhtaasti toiminnallisena viestintävälineenä ilman yhteyttä kulttuurisiin ajatusmalleihin tai arvojärjestelmiin. Kielitieteellisessä tutkimuksessa onkin tunnistettu vaara, että angloamerikkalaisia kulttuurisia skriptejä pidetään ajattelun standardina. Samalla kyse on myös vallasta.

Kuva 8   Anne Koskinen, Andere Tonart (Hautton – Heller Ocker gebrannt), 2022, öljy pellavalle, 140x170cm. Kuva: Jussi Tiainen.

Tarkastellessamme taidetta ja kuvien tekemistä on tärkeää nähdä kieli historiallisesti muotoutuneena merkitysten universumina. Tämä tarkoittaa sitä, että tulee tunnistaa ja tunnustaa kieleen upotetut kulttuuriset merkitykset sen sijaan, että kieltä pidettäisiin järjen äänenä. Myös väitöstutkimuksessani kuvaksi tulemisen tapahtumasta on olennaista olla tietoinen käytetyn kielen perspektiivisyydestä ja kyseenalaistaa, kuinka tutkittavat ilmiöt ontologisoidaan tutkimuksessa käytettyjen kielellisten ilmaisuiden ja rakenteiden kautta. Varsinkin tarkastellessa ilmiöitä, joille ei ole vastineita toisissa kielissä, on tarpeen käsitellä todellisuuden kielellistä rakentumista.

8 Tieteenalat

• 611 Filosofia (estetiikka, kuvatutkimus, taidefilosofia)
• 6132 Kuvataide ja muotoilu (maalaustaide, piirustus, kuvanveisto, installaatiotaide, julkinen taide, AI, text-to-image generation)
• 6121 Kielitieteet (germaaninen filologia, multimodaalisuus, kuvalingvistiikka, pragmatiikka, semantiikka, leksikologia, terminologia, kontrastiivinen lingvistiikka)

Kuva 9   Anne Koskinen, Progression, 2022, öljy pellavalle, 90x73cm. Kuva: Jussi Tiainen.

Anne Koskinen

Tämä teksti on taiteilijanäkökulmasta kirjoitettu yleistajuinen esitys joistakin keskeisistä kysymyksistä, joita käsittelen väitöstutkimuksessani estetiikan oppiaineessa Helsingin yliopistossa.